0
Tarjouskori
Korissa ei ole yhtään tuotetta
Jatka selailua

joulukuu 03, 2024

Valitsemme yhteistyötä Suomeen

Tällä viikolla vietetään Valitse työtä Suomeen -päivää. Kotimaisena yrityksenä teemme mielellämme yhteistyötä muiden kotimaisten toimijoiden kanssa ja tuemme näin omalta osaltamme suomalaista työllisyyttä. Tänä vuonna aloitimme yhteistyön nuoren yrittäjän Lauri Sipilän kanssa. Pihalisko on Sipilän 15-vuotiaana perustama yritys, joka toimii laaja-alaisesti piha-alueiden ylläpidon parissa.

”Yrityksen toiminta alkoi naapureiden pihojen hoitamisella ja kasvoi siitä nopeasti koko korttelin pihan hoitamiseen. Yhtäkkiä hoidin Espoossa ja Kauniaisissa noin 60-100 pihaa kesän aikana. Liikuin mönkijällä, johon olin itse rakentanut kuljetustelineet. Telineisiin sai kuormaliinojen avulla laitettua kiinni esimerkiksi ruohonleikkurin, siimaleikkurin ja puskatrimmerin”, Sipilä kertoo.

Kesätyö jatkui myös opintojen ohella, ja pakettiauton hankinnan jälkeen toiminta-alue laajeni käsittämään pääkaupunkiseudun laajemmin.

”Keväällä 2024 solmimme Puuha Groupin kanssa yhteistyösopimuksen. Tämä sopimus työllisti meitä kesän ajan huimasti! On vieläkin vaikea löytää oikeita sanoja kuvaamaan fiiliksiä liittyen edelliseen kesään. En voi olla muuta, kuin kiitollinen”, Sipilä toteaa ja jatkaa:

”Hauskinta koko tässä yhteistyössä on ollut se, miten monipuolisia hommia olemme päässeet tekemään. Olemme hoitaneet Puuhan takuuhoitosopimuksen mukaisia töitä. Käytännössä olemme huolehtineet, että nurmikot on leikattu, pensaat trimmattu jne. Edellä mainittujen asioiden lisäksi olemme päässeet huoltamaan ja jopa rakentamaan erilaisia leikkivälineitä. Olemme oppineet paljon ja mikään homma ei ole vielä ollut mahdoton.”

”Haluamme pitää kiinni tästä yhteistyöstä. Kuten aikaisemmin mainittu, tämä on ollut aivan mahtava tapa oppia uutta. Olen itse oppinut paljon yrityksen pyörittämisestä, mutta olemme myös kaikki oppineet paljon uusia asioita liittyen esimerkiksi leikkipaikkojen rakentamiseen ja kiinteistöjen huoltamiseen. Koko Puuhan tiimi on ollut kiva tavata. Kaikki ovat olleet aina iloisia ja aurinkoisia, satoi taikka paistoi”, Sipilä kertoo iloisesti.

Rakennamme mielellämme paitsi viihtyisiä pihoja ja ulkoilualueita, myös kaikkia osapuolia palvelevaa pitkäjänteistä yhteistyötä. Valitsemalla kotimaisen toimijan tuotteita ja palveluita työllistetään kotimaassa ja voidaan todennäköisemmin varmistua myös vastuullisuudesta sen eri osa-alueilla.

Lue lisää: Puuha & vastuullisuus

Sivukartta